Tuleeks se olemaan mun jokaipäiväinen piinani? Kuunnella niitä vaikka niissä ei oo mitään järkee? Yrittää sulkee korviani niiltä, yrittää sysätä niitä sivuun? En halua nyt mitään muuta ku eroon niistä. Se, että tasapainoilee joka päivä päätöksiensä kanssa on ihan vitun väsyttävää. "Syönkö leivän? Leikkeleellä vai ilman? Otanko yhen kauhallisen soppaa enemmän? Jätänkö maitolasillisen juomatta?" Ne on monesta ehkä naurettavia kysymyksiä, mutta ne on kysymyksiä jotka pitää sen kirotun hengissä. Syömishäiriön. Ilman noita kysymyksiä en olis koskaan sairastunutkaan. Ja niin helvetisti toivon, että niin ei olis koskaan käynytkään.
En tiedä mitä kannattais tehdä niiden tuhoamiseks. Tai no, en edes tiedä että voiko niitä tuhota kokonaan. Ainakin toivon niin. Mutta mitä mun kuuluis tehä? Sulkee korvani niiltä niinku tähänki asti? Se on toiminu, ainakin toistaseks, mutta kiusauksia on tullu. Vai pitäiskö tehdä täysin 'päin vastoin' niinku joku mua neuvoikin? Kun se sanoo että "Et vitussa osta suklaata. Se lihottaa!" niin samassa otan kaks suklaalevyä ja pari patukkaa päälle ja tarvon itsepäisesti kassalle? Mutta sittenhän mä voisin lihoa.
Voi saatana. Kuuntele ny itteäs.
Mitä teen? Mitä. Mitä mitä mitä.
Syömishäiriö on omistajalleen vale. Ihan vitunmoinen vale. Miks ihminen on niin typerä ja sinisilmänen olento?