"Jätä nyt vähän pois... kato nyt tätä kaloriprinttiä tässä kyljessä! Sä lihot... Susta tulee pullukka, kato sun reisiäskin jo... Sun pitäis olla syömättä totakin... Läski paska...", ne kuiskii mun korvaan.
Samalla hapuilen uutta kuukausikorttia kuntosalille ja mietin, kuinka monta kertaa viikossa jaksaisin töiden jälkeen käydä siellä. Mutta ei, eihän se oo mun jaksamisesta kiinni. Sinne mennään, halutaan tai ei. Rasvaa on palettava ja kaloreita poltettava. Pitää laittaa pressi liikkumaan, kuntopyörä hyrräämään. Vaikka tuntuis kuinka maitohappoina, on pantava menemään.
Oon joskus pystyny oleen syömättä, ja oon ylpee siitä. Mutta äiti kyttää. Kyttää niin helvetisti, että on pakko esittää normaalia. Mutta normaali kuvottaa mua. Haluan säännöllisyyden, syömättömyyden ja sen kevyen tunteen mikä paastolla tulee. Haluan sen niin kovasti takas. Millon pystyn taas alottamaan sen? Millon mulle suodaan pala sitä?
