Soitin psykologille. Tahdon jonkun kenelle ensin avautua. Sen jälkeen tahdon, että joku laatii mulle listan, miten syödä ja liikkua jotta voin rauhottua ja levätä. Jokapäivänen syömishäiriön yrittäminen pitää poissa tai sitten "poissairastaminen" on kumpikin tosi raskasta. Toinen henkisesti, toinen fyysisesti.
Oon miettinyt, että mitä jos en haluakkaan laihtua? Nääntyä? Entä jos haluankin vaan terveen näköiseks liikkumalla ja syömällä oikein? Mutta näyttäiskö mun keho silloinkaan hyvältä? Mitä jos musta ei tulekaan weheartit-fitness-kaunotarta vaan mun luusto näyttää typerältä lihaksikkaassa kropassa?
Ja siihen menis aikaa. Aikaa. Ja mä olen kärsimätön. Haluan kaiken mahdollisimman nopeesti. Haluan tästä kropasta mahdollisimman nopeesti eroon, sillä sen sisällä eläminen turhauttaa. Oon laiha ihminen pulleassa ruumiissa.
Tietysti kaikista tervein vaihtoehto olis olla vain tyytyväinen itseensä sellasena kun on. Siitä sen kaiken ylipäätään pitäis lähteä. Mutta kuinka voi tykätä kropasta, jota on vihannut kolme vuotta? Josta on yrittänyt päästä eroon kolmen vuoden ajan ilman mitään tuloksia, koska on niin heikko pitääkseen mistään itsensä kanssa tekemästä sopimuksesta kiinni?
Miten terveestä laihduttamisesta voi koskaan tulla yhtään mitään jos mulla ei oo itsekuria?
Vaikka joku olis saman kokoinen kun mä, mä näen ne silti automaattisesti paljon kauniimpina kun itseni. Demi Lovato on kaunis.
